AARTEITA KULLAALTA

TERVETULOA KIRKKOVENEILEMÄÄN KOKEMÄENJOELLE, HAAPIOIDEN AJASTA NYKYPÄIVÄÄN


Laaja on se vesikulkuvälineiden kirjo, jolla on kuljettu Kokemäenjoella. On soudettu myötä- ja vastavirtaan. On ollut kopukkaa, ruuhta ja lauttaa. Tuulen viemänä on tultu isommallakin aluksella, viikingien koggit. On kuljettu höyryvoimaisilla teräsaluksilla. On proomuilla kuljetettu Pihlavanlahden Sådön lastauslaiturilta isoilla laivoilla Ruotsista sinne tuotua malmia Leineperin ruukin Kostean satamaan Ulvilan kirkon läheisyyteen ja samaa reittiä myöten Leineperissä valmistettuja tuotteita Tukholmaan lähteviin isompiin purjelaivoihin.

Hinaajien Marsin ja Vilppaan vetäminä kulki kymmenien proomujen letkat Seikun ja Isonsannan sahoilta Reposaaren redillä lastia odottaviin laivoihin ulkomaille rahdattavaksi. Monet ovat ne yhden miehen joella soutamalla tehdyt turkis- ja suolamatkat Pyhäjärveltä Kokemäenjoen suuhun.

Laajan Ulvilan syrjäkyliltä Merikarvialta ja kauempaakin piti tulla säännöllisesti kirkkoon. On jäänyt hämärän peittoon, kuinka monisoutuisilla veneillä näitä kirkkomatkoja tehtiin, mutta pidämme todennäköisenä sitä, että yksittäisellä haapiolla ei näitä matkoja tehty, jotenka juhlamatkojen kulkuvälineinä on täytynyt olla pidemmät useampi suotuiset matkaveneet/kirkkoveneet.

Kirkkoveneen soutu käynnissä

Näiden oppaan kertomien tarinoiden saattelemana soutelemme luonnonkauniilla, kulttuurihistoriallisella Kokemäenjoella.

Retkelle lähdetään Ulvilan Hansa -satamasta, retken pituus ja soutuaika soutajien toiveiden mukaan. Veneeseen mahtuu oppaan/perämiehen lisäksi 14 soutajaa, retkiä toteutetaan, jos soutajia on vähintään 6 henkilöä.

Tiedustelut:
Kullaan kotiseutu- ja Museoyhdistys ry, puh. 02-5591551, kullaan.kotiseutuyhdistys@gmail.com
Matkailuoppaat: Marja-Terttu Ruohomäki, 040-5882170, marjaterttu@hotmail.com
Kotiseutuneuvos Timo Korkeaoja 0400-790591, timokorkeaoja@hotmail.com

TK ja M-TR 15.3. 2017

Takaisin linkkisivulle