AARTEITA ULVILASTA

KESKIAIKAISEN ULVILAN KAUPUNGIN SYNTY, KUKOISTUS JA MIKSI SE PÄÄOSIN KATOSI TURPEEN ALLE, KELLARIMÄEN ARVOITUS

TERVETULOA KAHDEKSI TUNNIKSI NÄKEMÄÄN JA KUULEMAAN MIELENKIINTOISIA TARINOITA VANHASTA KESKIAIKAISESTA ULVILAN KAUPUNGISTA.

Nykyisiltä osin pääasiallisesti (rakennuksista jäljellä kirkko) kadonneesta, keskiajalla noin 200 vuotta vaikuttaneesta kylästä, josta sitten tuli Ulvilan kaupunki ja joka sijaitsi Kokemäenjoen Vanhankylänjokeen laskevan juovan molemmin puolin, nykyiseltä nimeltä Päkkioja. Alun perin paikkaa kutsuttiin Ulfsbyksi, joka on ruotsia, suomeksi Susikylä. Vähitellen paikan nimi suomentui nykyiseksi Ulvilaksi. Kylä kasvoi Vanhankylänjoen varressa olleen, turvallisen satamansa ansiosta. Avomeri, Lattomeri avautui välittömästä läheisyydestä. Itämerellä purjehtineet isommatkin laivat, koggit voivat turvallisesti rantautua Vanhankylänjoen satamaan.

Ruispellon turpeen alla sijaitsee Ulvilan keskiaikaisen kaupungin perustukset, 15.2.2008 valok. Timo Korkeaoja

  • Vuonna 1551 Tummia pilviä alkoi kerääntyä kaupungin ylle kun Ulvilan kauppiaat, porvarit määrättiin rakentamaan Helsingin kaupunkia.
  • Vuonna 1556 kauppiaiden palattua Ulvilaan heillä ei enää ollut mahdollisuutta jatkaa entistä toimintaansa, kaupunki oli menettänyt elinkelpoisuutensa.
  • Vuonna 1558 Juhana Herttua määräsi Ulvilan kaupungissa jäljellä olevat kauppiaat, porvarit siirtämään toimintansa perustettuun Porin kaupunkiin houkuttimena kymmenen vuoden verovapaus.
  • Mitä on säilynyt vanhan kaupungin maaperässä ?
  • Kellarimäen arvoitus ?
  • Miksi Ulfsby = Susikylä, Ulvila ?

Kellarinmäkeä ympäröivän päkin ja ruispellon takana olevan Kirkkojuovan välisellä alueella sijaitsi Ulvilan turpeen alle jäänyt vanha keskiaikainen kaupunki valok. Timo Korkeaoja

Tiedustelut:
Kullaan kotiseutu- ja Museoyhdistys ry, puh. 02-5591551, kullaan.kotiseutuyhdistys@gmail.com
Matkailuoppaat: Marja-Terttu Ruohomäki, 040-5882170, marjaterttu@hotmail.com
Kotiseutuneuvos Timo Korkeaoja 0400-790591, timokorkeaoja@hotmail.com

TK ja M-TR 15.3. 2017

Takaisin linkkisivulle